Paimionjokilaakso
Tilan tarina
Juuret 1500-luvulla
Täällä Sukselassa on tehty työtä samalla pihalla, isältä pojalle jo yli kolmesataa vuotta.
Immaisi on vanha maatila Paimionjokilaaksossa, Sukselassa, kahdeksan kilometriä Paimion keskustasta pohjoiseen.
Seudulla on asuttu jo kivikaudella: lähistöltä on löytynyt hautoja, kalmistoja ja vasarakirveitä. Vuosisatojen ajan tilan elanto tuli viljasta ja karjasta – jokilaaksoon laskeutuvilta pelloilta ja ikivanhoilta laitumilta. Väkeä tilalla oli paljon, ja omavaraistalouden ohella tuotteita jalostettiin ja monipuolistettiin.
Sama työ jatkuu yhä. Pellot ovat samat kuin ennenkin ja vanhat rakennukset käytössä – vain tapa tehdä työtä on muuttunut.
Vuosisatojen varrelta
Aikajana
Immaisi mainitaan samannimisenä tilana. Seudulla on asuttu kivikaudelta saakka.
Suku, joka hoitaa tilaa yhä tänään, asettuu Immaisiin.
Immaisi varusti naapuritilan kanssa asekuntoisen miehen ja hevosen kuninkaan ratsupalvelukseen sotaa varten.
4 hevosta, 10 lehmää, 13 lammasta, 3 sikaa ja 9 kanaa – elanto viljasta ja karjasta.
Yhä käytössä oleva kivinavetta rakennetaan. Kaksi asuinrakennusta on 1800-luvun puolelta, ja vanhimpia rakennuksia ovat vilja-aitta, paja ja maakivikellari.
Tilan isännät ovat hiihtäneet Paimion Urheilijoiden paidoissa useammassa polvessa. Pertun isoisä Pauli Immaisi voitti useita hiihtokilpailuja, muun muassa Paimio-hiihdon vuonna 1947, kun mukana oli maan parhaimmistoa.
Perttu ja Heidi jatkavat tilanpitoa maaperää uudistaen. Päätuotantona ovat laidunkanojen munat, ja niiden rinnalla toimivat mehuasema, tilapuoti sekä vihannesten itsepoiminta.
Pihapiirin erikoisuudet
Paimion vanhin ja paksuin mänty kasvaa tilan pihalla.
Pihalla kasvaa runsaasti tummaa tulikukkaa – muinaiskasvi, jota on aikoinaan käytetty lääkekasvina.
Pitäjän vanhin ja isoin tammi seisoo joen rannassa.
Tila kuuluu valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen.
Miksi näin
Vanha tila, uusi tapa viljellä
Kun tilaa on hoidettu samassa suvussa yli kolmesataa vuotta, maaperää ei ajattele vain yhden kesän sadon kautta. Se on sama multa, jota edelliset polvet ovat hoitaneet – ja sama, jonka seuraava saa.
Siksi olemme siirtyneet uudistavaan eli regeneratiiviseen viljelyyn. Käytännössä se tarkoittaa, että maaperää ruokitaan eikä kuluteta: kanat kiertävät laitumella munamobiilin mukana ja lannoittavat nurmen, penkkejä ei muokata vaan ravinne lisätään pintaan, ja lannoitteet tehdään itse kompostista ja kasveista. Tavoite on yksinkertainen – mitä paremmin maaperä voi, sitä ravinteikkaampaa ruoka on.
Tervetuloa katsomaan itse, miltä se pellolla näyttää.
Tekijät
Tilan väki
Meidän perheeseen ja tilan väkeen kuuluvat isäntäparin Pertun ja Heidin lisäksi kaksi vauhdikasta alle kouluikäistä tyttöä, bengalit Viljo ja Iines sekä vanhassa päärakennuksessa asusteleva, hiihtoa syvästi rakastava Pertun isä Sauli Karo-koiransa kanssa.
Perttu Immaisi
Isäntä
Perttu on tilan isäntä ja kokopäiväinen yrittäjä. Hän vastaa tilan päivittäisestä toiminnasta – ja jos häntä ei löydy pihasta, hän on todennäköisesti traktorin puikoissa jossain päin maatilaa.
Heidi Immaisi
Emäntä
Heidi on tilan emäntä ja taustavoima: hän hoitaa tilan asioita päätyönsä ohella ja vastaa viestinnästä. Sivutoimisesti hän työskentelee myös valokuvaajana – ja hänet voi usein bongata laitumelta kanoja kuvaamassa.
Tila tänään
Tutustu tilan antimiin
Laidunkanat
Munamobiili kiertää laitumella, ja kanat pääsevät joka päivä uudelle nurmelle.