Paimionjokilaakso

Tilan tarina

Juuret 1500-luvulla

Täällä Sukselassa on tehty työtä samalla pihalla, isältä pojalle jo yli kolmesataa vuotta.

Immaisi on vanha maatila Paimionjokilaaksossa, Sukselassa, kahdeksan kilometriä Paimion keskustasta pohjoiseen.

Seudulla on asuttu jo kivikaudella: lähistöltä on löytynyt hautoja, kalmistoja ja vasarakirveitä. Vuosisatojen ajan tilan elanto tuli viljasta ja karjasta – jokilaaksoon laskeutuvilta pelloilta ja ikivanhoilta laitumilta. Väkeä tilalla oli paljon, ja omavaraistalouden ohella tuotteita jalostettiin ja monipuolistettiin.

Sama työ jatkuu yhä. Pellot ovat samat kuin ennenkin ja vanhat rakennukset käytössä – vain tapa tehdä työtä on muuttunut.

Vuosisatojen varrelta

Aikajana

Erotin
1540
Ensimmäinen maininta

Immaisi mainitaan samannimisenä tilana. Seudulla on asuttu kivikaudelta saakka.

1689
Nykyinen suku

Suku, joka hoitaa tilaa yhä tänään, asettuu Immaisiin.

1808
asti
Ratsutila eli rustholli

Immaisi varusti naapuritilan kanssa asekuntoisen miehen ja hevosen kuninkaan ratsupalvelukseen sotaa varten.

1881
Eläimiä tilalla

4 hevosta, 10 lehmää, 13 lammasta, 3 sikaa ja 9 kanaa – elanto viljasta ja karjasta.

1911
Kivinavetta

Yhä käytössä oleva kivinavetta rakennetaan. Kaksi asuinrakennusta on 1800-luvun puolelta, ja vanhimpia rakennuksia ovat vilja-aitta, paja ja maakivikellari.

1940-
luku
Hiihtävä suku

Tilan isännät ovat hiihtäneet Paimion Urheilijoiden paidoissa useammassa polvessa. Pertun isoisä Pauli Immaisi voitti useita hiihtokilpailuja, muun muassa Paimio-hiihdon vuonna 1947, kun mukana oli maan parhaimmistoa.

Tänään
Laidunkanat ja uudistava viljely

Perttu ja Heidi jatkavat tilanpitoa maaperää uudistaen. Päätuotantona ovat laidunkanojen munat, ja niiden rinnalla toimivat mehuasema, tilapuoti sekä vihannesten itsepoiminta.

Pihapiirin erikoisuudet

Paimion vanhin ja paksuin mänty kasvaa tilan pihalla.

Pihalla kasvaa runsaasti tummaa tulikukkaa – muinaiskasvi, jota on aikoinaan käytetty lääkekasvina.

Pitäjän vanhin ja isoin tammi seisoo joen rannassa.

Tila kuuluu valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen.

Miksi näin

Vanha tila, uusi tapa viljellä

Erotin

Kun tilaa on hoidettu samassa suvussa yli kolmesataa vuotta, maaperää ei ajattele vain yhden kesän sadon kautta. Se on sama multa, jota edelliset polvet ovat hoitaneet – ja sama, jonka seuraava saa.

Siksi olemme siirtyneet uudistavaan eli regeneratiiviseen viljelyyn. Käytännössä se tarkoittaa, että maaperää ruokitaan eikä kulut­eta: kanat kiertävät laitumella munamobiilin mukana ja lannoittavat nurmen, penkkejä ei muokata vaan ravinne lisätään pintaan, ja lannoitteet tehdään itse kompostista ja kasveista. Tavoite on yksinkertainen – mitä paremmin maaperä voi, sitä ravinteikkaampaa ruoka on.

Tervetuloa katsomaan itse, miltä se pellolla näyttää.

Dsc 2128

Tekijät

Tilan väki

Erotin

Meidän perheeseen ja tilan väkeen kuuluvat isäntäparin Pertun ja Heidin lisäksi kaksi vauhdikasta alle kouluikäistä tyttöä, bengalit Viljo ja Iines sekä vanhassa päärakennuksessa asusteleva, hiihtoa syvästi rakastava Pertun isä Sauli Karo-koiransa kanssa.

Tilantarinakuva2
Viljo
Iines
Perttu 4741 Lr Cropped

Perttu Immaisi

Isäntä

Perttu on tilan isäntä ja kokopäiväinen yrittäjä. Hän vastaa tilan päivittäisestä toiminnasta – ja jos häntä ei löydy pihasta, hän on todennäköisesti traktorin puikoissa jossain päin maatilaa.

Img 5383 Cropped

Heidi Immaisi

Emäntä

Heidi on tilan emäntä ja taustavoima: hän hoitaa tilan asioita päätyönsä ohella ja vastaa viestinnästä. Sivutoimisesti hän työskentelee myös valokuvaajana – ja hänet voi usein bongata laitumelta kanoja kuvaamassa.

Tila tänään

Tutustu tilan antimiin

Erotin
Laidunkanatbanneridsc 3246

Laidunkanat

Munamobiili kiertää laitumella, ja kanat pääsevät joka päivä uudelle nurmelle.

Mehuasemabanneri

Mehuasema

Tuo omat omenasi puristettavaksi tuoremehuksi ajanvarauksella.

Tilapuotibanneri

Tilapuoti

Itsepalvelupuoti auki 24/7: munia ja kauden tuotteita.

Itsepomintabanneridsc 3181

Itsepoiminta

Poimi vihannekset itse pellolta silloin kun ne ovat parhaimmillaan.